Valitse kieli

Historiaa ja kulttuuria

Oliivipuut  ovat  aina  kuuluneet  Välimeren  alueelle. Arkeologia nbsp; ja   historia  todentavat, että   oliivipuut  ovat  osa  alkuperäistä Välimeren  maiden kasvillisuutta. Tutkijat  vakuuttavat  sen  olleen olemassa  ainakin  viimeiset  5000  vuotta (Braudel:1985, Psilakis-Kastanas:2003).

Kuten  odottaa saattaa, ensimmäiset  oliivipuut  eivät  olleet tarkoituksella  istutettuja. Ensin  oli  villi  oliivipuu. Niitä  voi  vielä  tavata  muutamissa  paikoissa  Välimerellä, kuten  Kreetalla. (Psilakis-Kastanas:2003)1 .

 Kuitenkin  on osoitettu, että melko  pian   ihmiset  halusivat  hallita  oliivipuiden  viljelyä, On olemassa  selviä  todisteita  siitä, että  oliivit  ja  oliiviöljy   olivat  jo  tulleet  osaksi  ihmisten  ruokavaliota.


Kreeta  on  yksi  ensimmäisistä  potentiaalisista  alueista, jossa  asukkaat  ovat  löytäneet  tavan  kesyttää villi  oliivipuu  esihistoriallisella  ajalla. (Faure:1973). 

Kolymvarin   alueella  Ano   Vouvesin  kylässä  kasvaa  yksi  vanhimmista kesytetyistä  oliivipuista.  Vouvesin oliivipuumonumentti”.  Sitä  pidetään yhtenä  maailman  vanhimmista oliivipuista.  Sillä on ikää arviolta 2500 vuotta.

Arkelologiset  löydöt  vahvistavat  tiedon, että Kreetan  minolainen the  korkeakulttuuri perustui  maatalouteen, mutta   sillä oli myös   laajat,   maatalouteen  perustuvat   kauppasuhteet  itäisellä  Välimerellä.  (Treuil-Darcque-Poursat-Touchais:1989). Yksi  tärkeimmistä  kauppatavaroista  oli    oliiviöljy. Näyttää  siltä,  että  oliivinviljely ja  öljyn  tuottaminen  ovat olleet  minolaiseen  aikaan Kreetalla  tärkein  toimeentulon  lähde.  Todisteina  ovat  rikotut  oliivinkivet,  vanhat öljylamput,  suuret  keraamiset  ruukut,  joissa  öljyä  on  säilytetty  jne. (Sakellarakis:1988).

Oliivit  ja  oliiviöljy  eivät  kuitenkaan  olleet  vain  a  kauppatavaroita  tai  keino  pysyä  hengissä.  Niitä tarvittiin  myös  muissa  kulttuuria  kannattelevissa  toimissa. Yksi  tällainen  oli  jumalten  ja  jumalattarien2 of  palvontamenot. Toinen  oli  kuolleiden  tunnollinen  varustaminen. Minolaisista  haudoista  on usein  löydetty  kuolleiden viereltä  oliivinkiviä, joiden  arvellaan  viittaavan  kuoleman  jälkeiseen  käyttöön. Lisäksi   minolaiset  ovat  yhdistäneet  oliivipuun  palvonnan  kohteena  taiteellisiin  kykyihinsä  ja  näin  he ovat  siirtäneet  meille  suuren  määrän  seinämaalauksia, joissa  kuvataan  pyhää  puuta  sellaisenaan  tai  yhdessä  palvontamenoissa  käytettyjen  symbolien  kanssa (Psilakis-Kastanas:2003).

Kun  siirrymme  mykeneläiseen  aikaan, oliiviöljy  näyttää  olevan  mukana  sekä  paikallisten  asukkaiden  että  laajemminkin  koko  eteläisen  Kreikan  asukkaiden  elämässä. Mykeneläisten  kirjoitusmerkkien  selvittäminen  ja  uudet   tieteelliset  analyysimenetelmät, joilla  on  päästy  selvittämään amforoiden  (säilytysruukkuja) pohjiin  kiinnittyneitä  jäämiä  vahvistavat  oliiviöljyn  käytön  olleen  laajalle levinnyttä  niin kuin   jo  aiemmat  arkeologiset  kaivaukset  olivat   antaneet  viitteitä. Kreetalaiset  olivat  kehittäneet  tapoja  varastoida  oliiviöljyä  ja  käyttivät  sitä  monella  tapaa  valmistaessaan  vihanneksia,  palkokasveja  tai lihaa (Tzedakis-Martlew:1999). Kaiken  lisäksi  oliiviöljyä  kutsutaan  kauneustuotteeksi  ja  tuotteeksi, jolla  jumalia  kunnioitetaan (Psilakis-Kastanas:2003).


On  selvää, että  oliivipuusta   saatavat   tuotteet   olivat  vuosisatojen  ajan  keskeisiä  Välimeren  kansojen  arjessa  ja  taloudessa. Kasvava  maataloustuotteilla   käytävä  kauppa  Välimeren  ympärillä  asuvien  kansojen  kesken  tuli  yhä  tärkeämmäksi  kun  suuret  valtakunnat  nousivat. Rooman  valtakunta  levitti  rahatalouteen  perustuvaa  kauppaa  ja  maataloustuotteista  tuli  keino  hankkia  varallisuutta  ja kerätä  sitä. Silloin  oliiviöljyä  alettiin  viedä  kauemmaksikin  Välimeren  alueen  ulkopuolelle. Kasvavan  kaupunkiväestön  takia  noina  aikoina  tuonti  lisääntyi. Sillä  pyrittiin  estämään  mahdollinen  oliiviöljyn  puute  kaupungeissa  ja  itse  Roomassa. Samoin  tapahtui  bysanttilaisena  aikana,  jolloin  suuri  laivasto  huolehti  pääkaupungin  Konstantinnopolin  öljyn  riittävyydestä. Oliiviöljyä  kulutettiin  paljon  paitsi  elintarvikkeena  myös  lamppuöljynä  ja  jopa  kosmetiikkana. Tämä  johti  aika  ajoin  toistuvaan  oliiviöljypulaan, jolloin  vientiä  rajoitettiin (Psilakis-Kastanas:2003). 

 

Bysanttilaiskautena  kristinusko oli  jo levinnyt laajalle. Oliiviöljyä   alettiin  käyttää jumalanpalveluksissa  ja  näin siitä  tuli  taas uskonnon  harjoittamiseen  kuuluva  tuote. Kaste, konfirmaatio  ja pyhä  voitelu  ovat kolme  tyypillisintä  kristittyjen sakramanettia, joissa  oliiviöljyllä  on päärooli.  

Kreeta  pysyi  tärkeänä  oliiviöljyä  tuottavana  alueena  vuosisatojen  läpi. Venetsialaisena  aikana  1600-luvulta  lähtien  vienti  oli  systemaattisempaa  kun  kaupunkivaltio  organisoi  kaupankäynnin. Oliiviöljy  ja  viini  olivat  saaren  tärkeimmät  vientituotteet (Detorakis:1990). Uutena  käyttöalueena  oli  1800-luvulla  alkanut  saippuan   teollinen  valmistus. Voidaan  sanoa, että  oliiviöljytuotannon  valta-aseman  perusta  luotiin  1800-luvulla. Öljyn  runsas  kotimainen  kulutus  yhdessä  kasvavan  taloudellisen  hyvinvoinnin  kanssa  sai   aikaan  räjähdysmäisen  kasvun  oliivitarhojen  määrässä (Psilakis-Kastanas:2003, Detorakis:1990). Näin  kreetalaiset  jatkavat  vakaasti  samalla  linjalla  kuin  ovat  tehneet  jo  viimeiset  viisi tuhatta vuotta: kasvattavat  oliivipuita  ja  tuottavat  oliiviöljyä.

BIBLIOGRAPHY:

• Alfoldy G., Romische Sozialgeschichte, Wiesbaden, 1984.
• Braudel F., Coarelli F., Aymard M., La Mediterranee, l’ espace et l’ histoire, Flammarion, 1985.
• Detorakis T., Istoria tis Kritis, 1990.
• Faure P., La vie quotidienne en Crete au temps de Minos, Hachette, 1973.
• Platon N., Zakros, To neon minoikon anaktoron, En Athinais Arxaiologiki Etaireia, 1974.
• Psilakis N.& M., Kastanas I., O politismos tis elias-To elaiolado, Karmanor, 2003.
• Sakellarakis G.& E., “Neolithiki kai Minoiki Kriti” in Panagiotakis N. M., Kriti, Istoria kai Politismos, v. A, 1988.
• Treuil R., Darcque P., Poursat J.-Cl., Touchais G., Les civilizations egeennes du Neolithique et de l’ Age du Bronze, Presses Universitaires de France, 1989.
• Tzedakis G., Martlew H., Minoiton kai Mikinaion Gefsis, 1999.


1 Terra Creta tarjosi lokakuussa 2012 pidetyn kansainvälisen oliiviöljykonferenssin osaanottajille muistona pienen puisen laatikon, jonka kannessa oli kullattu villin oliivipuun oksa Kolimvarin alueelta.

2 Erityisen kiinnostava arkeologinen löytö ja tyypillinen esimerkki oliivipuun antimien yhteydestä uskontoon on seuraava: 1970-luvulla itä-Kreetalla arkeologi N. Platon ja tiiminsä löysi kaivannon pohjalta keramiikkakulhon, joka sisälsi oliiveja. Tutkijaryhmä otti huomioon löytöpaikkaa koskevan datan ja päätteli, että oliivit olivat uhrilahja maaäidille. Hänen uskottiin aiheuttavan maanjäristykset, jollainen myöhemmin tuhosikin alueella olleen minolaisen palatsin. Oliivit oli viety kaivannon pohjalle, aivan kuin näin ne olisivat lähempänä maan sydäntä, josta maanjäristys tuli (Platon:1974).

Liity postituslistallemme Emme luovuta yhteystietojasi muille kaupallisiin tai muihin tarkoituksiin. Liity
designed & developed by Next Step